Kupittaan lintulammikoilla kasvoi nuorehko palsamipihta, mutta se kaadettiin kesällä 2020.
Turun opaskartta, lajinmääritys
1.6.2020: Abies balsamea
Palsamipihta on siperianpihdan jälkeen toiseksi eniten viljelty pihtalaji Suomessa. Palsamipihdalla on näistä kahdesta selvästi leveämpi latvus. Sen neulaset ovat myös jäykempiä ja runko vanhana karhea. Neulasten sanotaan kirjallisuudessa siirottavan kampamaisesti sivuille, mutta Turun palsamipihdoissa ne siirottavat usein myös ylöspäin. Neulasten alapinnalla on kaksi vaaleaa ilmarakojuovaa, ja yläpinnalla yksi himmea juova.
Palsamipihta tekee Suomessa helposti myös siementaimia. Nimensä palsamipihta on saanut siitä, että sen pihkasta on valmistettu ns. kanadanpalsamia, jota käytetään kittinä optisissa kojeissa.
Turussa palsamipihtoja löytyy esimerkiksi Kupittaanpuistosta, sekä Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta.
Alkuperä: Pohjois-Amerikan pohjoisosat
Koko: 10-20m
Lähteet:
Mitchell, Alan – Wilkinson, John 1997: Euroopan puuopas (suom. laitos Kurtto, Arto). Otava, Helsinki. Alkuperäisjulkaisu 1989.
Hämet-Ahti, L. & Palmén A. & Alanko P. & Tigerstedt P. M. A. & Koistinen M. 1992: Suomen puu- ja pensaskasvio. 2., uudistettu painos. Dendrologian Seura – Dendrologiska Sällskapet r.y., Helsinki.