Kanadanhemlokki
Ketarantie 22:n pihalla kasvaa useita kanadanhemlokkeja.
Ketarantie 22:n pihalla kasvaa useita kanadanhemlokkeja.
Linja-autoasemalla, Kuljettajankadulla kasvaa rivi amerikanlehmuksia.
Linja-autoasemalla kasvaa kolme nuorta ’Koster’ kartiotammea.
Ukkokodin puutarhassa kasvaa pieni siperianlehtikuusimetsikkö.
Ukkokodin puutarhassa kasvaa suuri ja vanha jalopähkinä. Puu on varmasti yksi merkittävimmistä puuharvinaisuuksista Turussa. Turun Sanomien vanhan uutisen mukaan puutarhaan istutettiin saksanpähkinä vuonna 1909, yhtäaikaa rakennuksen valmistumisen kanssa. Uutinen viitannee tähän puuhun, mutta ulkomuodon perusteella puu lienee kuitenkin amerikanjalopähkinä. Saksanpähkinällä on lehdyköitä selvästi vähemmän (5-9) kuin tällä puulla. Puu on todennäköisesti Turun suurin jalopähkinä. Sen … Jatka lukemista Amerikanjalopähkinä
Lönnrotinpuistussa kasvaa kuusi vuonna 2010 istutettua imeläkirsikan kerrainnaiskukkaista ’Plena’ lajiketta olevaa puuta.
Linja-autoasemalla kasvaa nuori ’Deborah’-lajiketta oleva verivaahtera.
Vilkkilänmäen leikkipaikan ympärillä kasvaa Turun hienoin ruhtinaanpoppeliryhmä. Lukuiset suuret ja monirunkoiset puut reunustavat aluetta. Suurimman yksirunkoisen puun ympärysmitta rinnankorkeudelta on 220cm ja korkeus 25m. Suurimman kolmirunkoisen puun ympärysmitta tyveltä 20cm korkeudelta 300cm ja korkeus 22m. Mittauspäivä 7.3.2021.
Kupittaankadun länsipään varrella kasvaa useita kultasateita. Tonttumäen metsikössä, sekä Kupittaankatu 154:ssä.
Purserinpuistossa kasvaa kolme ruusuorapihlajaa.