Ulmus glabra @ Turku, Finland

Vuorijalava

Kupittaan lintulammikoiden vieressä kasvaa hieno vuorijalava. Erityislaatuisen siitä tekee sen yli 15m pitkä vaakasuoraan kasvava paksu oksa. Puun oksat ovat kuin kädet tehden siitä satujen entin.

Turun opaskartta, lajinmääritys

12.5.2022: Ulmus glabra

Vuorijalava kasvaa laajasti Euroopassa. Suomessa luontaisesti vain harvinaisena ja rauhoitettuna etelässä. Viimeisimmän jääkauden jälkeiselle lämpökaudella (8000-5000 vuotta sitten) se on kasvanut yleisenä ainakin Oulun korkeudella asti monien muiden jalopuiden tapaan. Se on kuitenkin harvinaistunut ilmaston viilenemisen, peltojen raivauksen, maaperän happamoitumisen ja sienitautien vuoksi.

Viljeltynä vuorijalava on kuitenkin hyvin yleinen puu Suomessa ja erityisesti Turussa. Viljeltynä se leviää myös helposti luontoon Lounais-Suomessa.

Vuorijalavan tunnistaa helpoiten siitä, että sen pääoksat osoittavat yleensä suoraan kohti taivasta. Sen lehdet ovat karheita ja lehtien sivusuonten kärjistä monet ovat kaksihaaraisia. Hedelmän siipipalle on kalju.

Turussa jokirannassa ja Tuomiokirkon alueen puistoissa kasvaa upeita 1830-40 luvuilla istutettuja vuorijalavia. Myös katujen ja talojen pihoilta löytyy samanmoisia jättiläisiä siellä täällä. Vuorijalavat ovat Turun suurimpia puita tsaarinpoppeleiden ja tammien ohella.

Lähteet:

Mitchell, Alan – Wilkinson, John 1997: Euroopan puuopas (suom. laitos Kurtto, Arto). Otava, Helsinki. Alkuperäisjulkaisu 1989.

Tolonen, Mirjami 1997: Jalavan levinneisyyshistoria ja jääkauden jälkeiset ilmaston vaihtelut. Sorbifolia, vol. 28, 1/1997, s. 17. Dendrologian Seura – Dendrologiska Sällskapet r.y., Helsinki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *